Sain syntymäpäivälahjaksi hartaasti toivomani Sinkkuelämä-sarjan dvd-boksin. Kaikilta kiireiltäni olen raivannut joihinkin kohtiin sen verran aikaa, että tuotantokaudesta on enää kuusi jaksoa jäljellä. Eräänä vapaana maanatai-iltana katselin viisi jaksoa putkeen. Nyt huolestuttaa, miten selviän lukukauden loppuun ilman perjantaista Sinkkuelämä-hetkeäni.

Joskus aikoinaan, kun sarja tuli televisiosta uusina jaksoina, halveksin sarjaa. En ollut jaksoakaan nähnyt, mutta sarjan englanninkielinen nimi sai karvat nousemaan pystyyn herkässä lapsenniskassani (niin, olin silloin vielä nuori ja viaton). Uusintojen kautta tutustuin ja rakastuin sarjaan. Katsottuani jakson tai pari (mikä on parasta televisioviihdettä ikinä) voin kuvitella olevani itsekin muotivaatteisiin pukeutunut, kaunis ja itsevarma sinkkunainen, jonka edessä komeat sinkkumiehet lakoavat kuin vilja raekuurossa. Itsensä huijaamista toki, mutta ehdottomasti sitä parhaasta päästä.

Ehkä olen saanut viimeviikkojen aikana yliannostuksen Sinkkuelämää, romanttisia kirjoja ja elokuvia, sillä olen alkanut miettiä rakkautta monista kulmista. Päällimmäiseksi minulle on noussut mieleen ajatuksen rakkauden viesteistä tosielämässä ja elokuvissa. Ehkä otamme esimerkin asiasta:

Tapaus 1: Istut vierekkäin aivan mielettömän upean pojan vieressä, jonka olet tuntenut vain hetken, ja teette jotain aivan tavallista (tai vaihtoehtoisesti jotain epätavallista, esimerkiksi istutte hiekkarannalla auringon laskiessa) kuten valitsette kursseja netistä. Poika kysyy sinulta jotain ja ravisuttaa sinut ajatuksistasi. Katseenne kohtaavat. Kaikki taustahäly ympäriltänne kaikkoaa vienon musiikin täyttäessä ilman, katseesi liimautuu uroksen syviin silmiin. Kuva lähestyy ja lähestyy hänen silmiään. Musiikki voimistuu ja muuttuu intohimoisemmaksi. Kuin merkistä lähestytte toisianne ja huulenne kohtaavat ensimmäistä kertaa lempeästi. Puff, olette rakastuneet ja elätte elämänne onnellisena loppuun (tai ainakin jatko osaan) asti.

Tapaus 2: Istut vierekkäin aivan mielettömän upean pojan kanssa, jonka perään olet kuolannut ikuisuudelta tuntuneen ajan ja teette jotain tavallista, kuten valitsette kursseja netistä. Poika kysyy sinulta jotain ja keskeyttää pohdintasi pojan huulten pehmeysasteesta. Vastaat kysymykseen ja saat komistukseen katsekontaktin. Hän hymyilee sinulle ja palaa näytön ääreen. Täydellinen hetki on ohi, hetkeksi vaimentunut taustamelu palaa normaalille äänenvoimakkuudelle jättäen sinut haaveilemaan komistuksestasi niin pitkäksi aikaa, että pääset hänestä yli ja päätät pitää häntä jälleen vain ystävänä.

Jokainen voi hiljaa mielessään miettiä kumpi tapaus oli todellisesta elämästä, kumpi elokuvamaailmasta. Todellisessa maailmassa taustamelun katoaminen ja korvautuminen musiikilla, kuplan muotoutuminen sinun ja ihanan ympärille keskellä sähläystä voi tapahtua vain yhden ihmisen päässä kerrallaan (ellei sinulle satu sitten älyttömän hyvä tuuri, mistä olen sinulle rajattoman kateellinen) eikä tuo hetki ainakaan tavoita tilanteen toista osapuolta.

Yksinäisille sinkkunaisilla täällä Suomen perukoilla ei THE hetket ole päivittäistä elämää kuten New Yorkin sinkkuystävillemme tai romanttisten komedioiden tähdille. Uskon kuitenkin, että ainakin kerran tai kaksi kertaa elämässään tällainen tavallinen tallustaja Nokian saappaissaan saa kokea tuon hetken kuin yli 400 dollarin korkokengissä sipsuttavat virkasiskomme. Eivätkä nämä hetket silloin ole meille vain tylsää arkirutiinia vaan henkeäsalpaava once-in-the-lifetime -kokemus.