Pythagoras päätteli aikoinaan, että todellisuus koostuu numeroista ja niiden suhteista. Vaikka nämä ajatukset ovat yli kaksituhatta vuotta vanhoja, pyörittävät numerot ja matematiikka jokapäiväistä elämäämme.

Käytämme matematiikkaa huomaamattamme päivittäin. Katsomme kelloa, maksamme kassalla, piirtelemme ympyröitä ja kolmioita puhuessamme puhelimessa, katsomme säätiedotuksia, jotka on ennustettu laskemalla.

Ihminen on aina laskenut asioita. "Sinulla olla kaksi kivi, minulla olla kolme pähkinä" -tyylistä keskustelua on käyty ties kuinka kauan. On kuitenkin asioita, joita ei voi laskea. Kauneus, hyvyys, viisaus, rakkaus. Silti haluamme arvioida noita ominaisuuksia, laittaa ne suuruusjärjestykseen. Missikisojen aikaan tuhannet ihmiset haukkuvat umpisokeita tuomareita, jotka eivät antaneet pisteitä sille omasta mielestä kauneimmalle ehdokkaalle. Miljoonat ihmiset ovat testanneet älykkyyttään testeillä, jotka testaavat vain testien tekijöiden näkemystä viisaudesta.

Voimmeko muuttaa maailmamme ja todellisuutemme pelkäksi matematiikaksi, laskettaviksi asioiksi? Ei, emme voi, vaikka sitä yritämmekin. Ihminen vain yrittää saada kaiken loogiseksi, laskettavaksi, selitettäväksi.

Mutta kuitenkin, onko rakkaus sittenkään kohtaloa, onko se osa johdatusta, vai onko se vaan yhtälön ratkaisu? Yhtälön, jonka muuttujina ovat yhteinen aika, vaihdetut katseet, sisäpiirivitsit?