Hain koulujen alkaessa töitä RTK-siivousfirmalta. Paikan sain ja käyn koulun ja harrastusten ohella nyt vähintään kahtena iltana viikossa siivoamassa paikallista S-Markettia. Työn hankkiminen kauhistutti varsinkin ystäviäni. Miten minä, jo valmiiksi stressin partaalla ja kiireen kourissa sinnittelevä lukiolainen voin edes harkita melkein kolmen tunnin työurakkaa edes niinä kahtena iltana? Töissä oleminen on tuonut esiin parhaita puoliani. On hienoa, että minuun luotetaan niin paljon, että saan työpaikan ja vielä kaiken lisäksi koodit tuon kaupan hälytyssysteemeihin.

Palkka oli tietenkin tuo suurin houkutin lähteä töihin. Laskeskelin, etteivät kuukausirahani mitenkään riittäisi keväällä hankittavaan ajokorttiini, Italian-matkaan ja kaikkiin muihin menoihin. Oman palkan ansaitseminen on varmasti jokaiselle nuorelle upea asia. Ei ole enää riippuvainen vanhempien kukkaroista ja "pappa-betalar"-meininki vaihtuu itsenäiseen kulutukseen. Rahankäyttö täytyy harkita tarkemmin, kun vanhemmilta ei voikaan käydä enää ruinaamassa sitä karkkirahaa.

Aloin miettiä nykynuorten rahankäyttöä. Monille yläaste- ja lukioikäisille vanhemmat syytävät rahaa, vaikkeivät nuoret kotona mitään tekisi. Lapsilisä kilahtaa tilille automaattisesti, samoin viikko- tai kuukausirahat ja pienellä kinuamisella saa vanhemmilta helposti rahaa uusiin vaatteisiin tai muihin pakollisiin (tai "pakollisiin") menoihin. Ei ole tällaisten nuorten aikanaan helppoa muuttaa omilleen, kun mitättömällä opintotuella pitäisi maksaa vuokra, laskut ja ruoka, eivätkä rahat sitten enää riitäkään siihen kaikkeen, mitä on ennen tottunut ostamaan. Vai rahoittavatko näiden nuorten vanhemmat vielä pesästä lentäneidenkin nuorten elämää?

En toki väitä, ettenkö saisi vanhemmilta rahaa tarvittaessa. Joskus he lainaavat, joskus jopa avokätisesti lahjoittavat pieniä summia. Kuitenkin olen ylpeä siitä, että voin maksaa itse omat menoni ruokaa, laskuja ja vuokraa lukuun ottamatta. Ei kaikille sovi työ koulun ohella, mutta voisi niitä omia rahankäyttötottumuksia vähän edes tarkkailla. Eikö?