Seitsemän kuolemansyntiä. Tuo sanonta on varmasti meille kaikille tuttu. Olet voinut törmätä niihin jossain elokuvassa tai olet mahdollisesti katsonut Lapinlahden Lintujen samannimistä sketsisarjaa. Herkkusuut ovat tutustuneet näihin paheisiin jäätelöaltailla muutama kesä taaksepäin. Sitten on niitä yleissivistyneitä henkilöitä, jotka tietävät mistä tuo sanonta alun perin tulee. Seitsemän kuolemansyntiä ovat katolisen kirkon mielestä pahimmat synnit, joihin ihminen voi syyllistyä. Tänään alkavassa seitsenosaisessa "juttusarjassani" (kuulostipa muuten hienolta...) käsittelen noita syntejä ja niiden vaikutusta omassa elämässäni. Älkää kuitenkaan peljätkö, teksti ei liity uskontoon pätkääkään.

Koeviikko on lomaviikko, totesi keväällä ylioppilaslakin päähänsä vetänyt ystäväni. Niinpä niin, muutaman tunnin koe ja sitten kotiin. Tyhjässä talossa odottaa suuri valinta. Digiboksille nauhoitettu elokuva odottaa edelleenkin jakamatonta huomiotasi, mutta toisaalta sinun pitäisi lukea maailman pitkäveteisintä maantiedonkirjaa. Kumpikohan näistä loppujenlopuksi vie voiton? Löydät pian itsesi sohvannurkkaan käpertyneenä ja oppikirjan sijasta pitelet kädessäsi kaukosäädintä. Tuttu tilanne, eikös? Ja jälleen laiskuus vei voiton.

On vaikeaa tarttua tylsään työhön, on aina helpompi siirtää epämiellyttäviä asioita myöhemmälle. Sitä keksii mitä huonoimpia tekosyitä, jotta välttyisi työhön tarttumiselta. Laiskuus on kuin tauti, joka iskee juuri silloin, kun sitä vähiten kaipaisit. Kun edessä on suuri ponnistus, joka vaatisi kaiken energiasi, laiskuus kaataa sinut vuoteeseen tehokkaammin kuin pahinkaan kuumetauti. Ja se on kuin huumetta, kerran kun olet sitä saanut maistaa, haluat koko ajan lisää ja lisää.

Nykyajan hektinen elämäntyyli vaatii veronsa ja laiskottelu on oiva tapa saada oma pää pysymään ainakin hetken pidempään kasassa. Liiallinen vapaa-aika tuottaa silti ainakin allekirjoittaneelle liiallista laiskottelu tarvetta ja näin on uusi laiskottelukierre alkanut. Siis myönnän, syyllistyn tähän syntiin jatkuvasti. Eipä se minun kunnollinen elämäni sittenkään niin kovin kunnollista näytä olevan, ainakaan jos on Tuomas Akvinolaista uskominen. Löytyykö sielunsisaria- ja veljiä, ehkä voisimme perustaa oman tukiryhmän addiktion poistamiseksi?