Pimeä hiipii luoksemme yhä aiemmin ja aiemmin ja viipyy vieraanamme aina vain myöhempään aamuun. Lapset joutuvat aikaisemmin sisälle, kun vanhemmat eivät halua heidän leikkivät pimeässä. Vastuulliset ihmiset kiinnittävät heijastimen takinhihaan, etsivät pyöräänsä lampun ja vaihtavat siihen pariston. Autoilijat taasen saavat jälleen kerran mäkättää niistä jalankulkijoista, jotka ilman minkäänlaisia heijastimia kävelevät kaduilla.

Periaatteessa olisi helppo tehdä itsensä näkyväksi: heijastimet eivät paljon maksa ja niitä löytyy niin monenlaisina, että varmasti joka tyyliin löytyy sopiva malli. Hinnatkaan eivät noiden killuttimien kohdalla ole päätähuimaavia, heijastin on halpa henkivakuutus. Ala-asteikäiset saavat tänä nykyä koulusta heijastinliivejä: pian kadut vilisevät itsevalaisevia muksuja. Saamme itsemme näkymään pimeässä, mutta entäpä jos meitä ei nähdä edes valossa?

Heitä on joka puolella, et vain huomaa sitä. Ruokalassa he syövät yksin pöydän päässä vältellen muiden katseita. Käytävillä ja kaduilla heidän silmänsä ovat painuneet kohti maata ja heidän kasvoillaan on surullinen ilme. Tärkein tuntomerkki on se, ettei kukaan kiinnitä heihin huomiota, he ovat yksin.

Jännittävä asia näiden ihmisten kohdalla on se, että he onnistuvat tehokkaasti tekemään itsestään näkymättömän: heitä ei huomaa, ellei tarkkaile ympärilleen, ellei heistä sitten mainita. Syrjäytymiseen voi olla monia syitä: kiusaaminen, joukosta poisjättäminen, masentuneisuus, "outous"... Ikä ei yksinäisyydeltä suojaa, heitä on tarhassa, peruskoulussa, lukiossa, yliopistoissa, työpaikoilla ja vanhuksina omissa yksiöissään.

Ihminen on luotu elämään yhdessä muiden kanssa, ei yksin unohdettuna. Jos vain voisimme pukea näille ihmisille maailman tehokkaimmat henkiset heijastimet, niin että nämä ohikulkijat huomaisivat heidät ja pysähtyisivät juttelemaan heille kuin laupias samarialainen aikoinaan teki. Tehdäänkös kaikki yhdessä sankariteko ja ripustetaan näille ihmisille tuollainen heijastin vaatteisiin roikkumaan, niin että heidät huomataan. Yksin ei ole katsos hyvä elää.