Olette kaikki varmaan törmänneet näihin Kaikki-mulle-heti-nyt -tyyppeihin, jotka terrorisoivat jokapäiväistä elämäämme milloin missäkin. Mikään ei ole ikinä hyvin, mitään ei ole ikinä tarpeeksi. Ahneus on synneistä se, joka saa meidät halajamaan lähes kaikkea mitä ympärillämme näemme. Nämä ihmiset rassaavat kaikkien hermoja ja tekevät itselleen hallaa tällaisella toiminnalla.
Eikös sanontakin sano, että ahneella on ikävä loppu. Midas kuoli ahneuteensa, ja varmasti kaikki ovat kokeneet liiallisen ahneuden ruokapöydässä aiheuttaneet vatsakivut. Roope Ankka on varmasti ainoa olento, jonka mammona tekee onnelliseksi ja loppujen lopuksi hänkin kaipaa muutakin kuin rahaa. Ahneus ei ole siis tie onneen eikä autuuteen.
Seuraavaksi aion sanoa teille jotain niin kliseistä, että oikein hävettää. Kävellessäni tänään kaupungista kotiin, olivat kaupunginosamme liikennevalot sammuneet ja kadut olivat peittyneet pehmeään hämärään. Valoa loivat vain omakotitalojen ikkunoista heijastuvat lamput ja puutarhojen pienet pihavalot. Siinä hetkessä sitä mietti, miten paljon kaikkea turhaa me haalimme ympärillemme. Kyllä, oma vaatekaappini tuntuu ammottavan tyhjyyttä monesti, haaveilen paremmasta kamerasta ja selailen ahkerasti erilaisia tarjouskuvastoja edullisten ostosten toivossa. Kuitenkaan tällä kaikella ei loppujenlopuksi ole niin suurta merkitystä. Kultaakin arvokkaampaa on ystävän rutistus, mahtavinkaan jalokivi ei vedä vertoja oikealle rakkaudelle.
Kommentit