Luulisi sitä joulukiireiden hellittävän kun aaton ohi päästään, mutta toisin kävi. Olen ryntäillyt paikasta toiseen sellaista vauhtia, etten ole edes jouluaatostani ehtinyt raportoimaan. Mutta tässä tämä nyt tulee, vähän myöhässä mutta kuitenkin.

1162230.jpg

Valitettavasti tänä vuonna missasin aamulastenohjelmat, sillä uni venyi puoli kymmeneen saakka, koska yö venyi myöhäksi keskeneräisten lahjojen takia. Aattoaamuun kuului perinteisesti riisipuuroa, joulurauhan julistus ja kuusen koristelu sekä lahjojen viimeistely ja paketointi. Aika kasa niitä lahjoja perheelle lopulta kertyikin ja lähes kaikki jopa valmistuivat ajoissa.

1162251.jpg

Perheen lisäksi joulua meidän kodissa viettivät mummo ja vaari ja jouluruokaa olikin lastattu keittiöön sen mukaisesti. En tajunnut vatsa nälästä kouristellessa ottaa herkkupöydästä kuvaa, mutta kaikki asiaan kuuluva oli kyllä tarjolla, kinkku, juustot, kalat, laatikot...

Lahjojen avaaminen oli varmasti ainakin pikkusisaruksistani illan kohokohta. Antamani lahjat otettiin iloiten vastaan, ja olin ilmeisesti ollut kilttinä tänä vuonna, sillä Joulupukki muisti minua ihan mukavalla läjällä paketteja.

1162205.jpg

Kummitädin ja -sedän paketista paljastui Runotytön vuosi - kija, johon voi raapustella omia runoja ja ajatuksia. Kummiperhe antoi lisäksi ihan mukavan summan rahaa, jonka ajattelin sijoittaa uuteen kameraan, johon kuluu myös mummon antamat rahat.

Toinen kummitäti antoi perinteisesti suklaakarkkeja, ja olen vielä yllätyksekseni malttanut pitää näppini erossa niistä. Täti oli lähettänyt myös Espritin muistikirjan ja kynän sekä aivan hurmaavia sudenkorentokynttilöitä. Ne päätyvät varmaankin vain koristeiksi, sillä noin suloisia olentoja ei kyllä millään raaski polttaa.

Vanhemmilta sain ennalta-arvattavasti Suuren poptoivelaulukirjan kolmannen osan (ovat varmaan jo kyllästyneet niihin vanhoihin biiseihin, joita pianolla soittelin, joten saavatpahan hekin vaihtelua). Shrekin kolmas osa oli toivottu lahja, joulupäivänä sen lisämateriaaleineen katselinkin. Mahtava elokuva, suosittelen varsinkin suomenkielisenä. Siskon kanssa saimme vielä yhteiseksi MP3-soittimien laturin, jota sisko on jo pitkään mielinyt.

1162209.jpg

Äiti oli pitkään metsästänyt tuota yöpaitaa, mutta kyllä kannatti, sillä noissa shortseissa ja t-paidassa näkee älyttömän suloisia unia! Mummon neulomat ovat joulunpunaiset ja juuri sopivat jaloissa.

1162324.jpg

Tämä ihanan pitkä, lämmin ja pehmeä huivi on oikeasti harmaa eikä vihertävä, kuten kuva väittää. Huivi on mennyt heti käyttöön, pääsi tänään alennusmyyntejä katselemaan kaulaa lämmittäen. Luulisin äidin ostaneen tämän huivin, sillä sisko oli saanut samanlaisen vaaleanpunaisena.

1162321.jpg

Tämän enkelimukin antaja on arvoitus, mutta tällaiselle enkeli-keräilijälle muki on täydellinen joululahja. Kyllä siitä kelpaa hörppiä kuumaa kaakaota kylminä oakkasiltoja (jos niitä joskus vielä saadaan...).

1162210.jpg

Ja sitten viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä suurin ja parhain lahjanai: akustinen kitara nylonkielillä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun tämän kaunottaren kotelostaan nostin. Sen sointi on pehmeää ja nylonkielet eivät kalva sormenpäitä rikki. Eipä tarvitse enää taistella isän vanhan kitaran kanssa, jossa viritystapit eivät toimi, sillä kotelon sivutaskusta palajstui vielä viritysmittarikin, jolla tällainen aloitteleva kitaristikin saa soittopelinsä helposti vireeseen.

Jouluyönä olin kuorojen kanssa esiintymässä kahdessa jumalanpalveluksessa. Niin oli jälleen kerran ohi jouluaatto, 18. kokemani ja viimeinen, jonka saan alaikäisenä lapsena viettää.

(PS. Minua ei tosiaankaan pitäisi päästtä leikkimään itselaukaisijan kanssa... Innostuin vähän näitä kuvia ottaessani.)