Kuinka helppoa onkaan antaa sanojen lipua huuliltaan, sanoa ne muutama sana, jotka toinen haluaa kuulla. Kuinka helppoa onkaan ansaita toisen luottamus kirkkaalla katseella ja tyhjillä sanoilla, ja kuinka helppoa onkaan tuo luottamus särkeä tuhannen sirpaleiksi.

Lupaan muuttua, lupaan soittaa, lupaan olla parempi ihminen. Lupaan olla sitä ja lupaan tehdä tätä. Kuinka moni loppujen lopuksi edes pitää lupauksensa, edes murto-osan niistä? Ehkä lupaaminen on meille vain helppo tie ulos tukalasta tilanteesta. "Lupaan laihduttaa ensi vuonna, joten kyllä minä nyt vielä vähän voin syödä." "Lupaan soittaa sinulle huomenna, nyt on vaan kiire lähteä kokoukseen." Vain yksi sana - lupaan - ja olet selvillä vesillä, ainakin toistaiseksi.

Ehkä olen elämäni aikana nähnyt liian monta rikottua lupausta voidakseni enää luottaa lupauksiin epäilemättä ollenkaan. Mutta silti, vaikka kuinka ajattelen kaikkia kohtaamiani tyhjiä lupauksia, uskon silti kirkassilmäiseen lupaukseen kuin lapsi hammaskeijuun. Ja loppupeleissä se olen sitten aina minä, joka saa kärsiä.