Muistatteko kun lapsena jäätelö tarkoitti automaattisesti kesää, lomaa ja juhlia. Se oli harvinainen herkku, jonka maku meinasi unohtua kieleltä ennen kuin sitä taas sai. Nyykyään jäätelöstä tulee usein mieleen ahmien syöty jäätelölitra ylipainoisen ja masentuneen naisen kädessä television ääressä. Toisaalta tietynlainen jäätelöpuikko muuttuu tietynlaisein naisen kädessä flirttailun parhaaksi apuvälineeksi. Lapselle konttaaminen on yksi suurimmista ylpeydenaiheista kehityksen tiellä. Aikuisille se puolestaan merkitsee hiukan turhan railakasta baari-iltaa. Disneyn elokuvakin saa vaikka minkälaisia tulkintoja, kun se katsotaan tietyssä seurassa tarpeeksi myöhään yöllä. Lapsena alastomuus oli luonnollista, kyllä sen paidan saattoi ottaa kesällä pois, jos tuli liian kuuma. Kenelle enää nykyään tulee yläosattomasta naisesta mieleen vain halu vähän viilentää itseään?

Jollain käsittämättömällä tavalla olemme onnistuneet unohtamaan kaiken sen kauniin, jota meillä lapsena oli ja olemme muuttaneet sen omaan maailmankuvaamme sopivammaksi. Emme ole ainoastaan tuhonneet niiden asioiden kauneutta, vaan olemme muokanneet ne aivan uuteen uskoon, sovittaneet ne täysin uusenlaiseen muottiin. Jos joku olisi vielä 13 vuotta sitten väittänyt minulle näkevänsä Viidakkokirja-elokuvassa muutakin kuin vain suloisten villieläinten seikkailuja keskellä viidakkoa, olisin vain pudistellut ihmetellen päätäni silmät kummastuksesta auki. Nykyään etsin sieltä itse piilotettuja viestejä.

Ehkä lasten elämä on puhtaampaa, jopa iloisempaa. He osaavat arvostaa asioita, joita saavat, ainakin suurimman osan ajasta. Heille kaikki on viatonta ja kaunista, elämän vaarallisuus esiintyy vain sängynalusen möröissä. Sillä lapsilla on se taito, jonka tunnumme hävittävän iän myötä: he pystyvät elämään hetkessä ja katselemaan maailmaa ilman piilotettuja kaksoismerkityksiä.