Kuulun ehdottomasti kännykkäsukupolveen. Ensimmäistä puhelinta ei sentään pujotettu kapalon mutkaan heti synnytyslaitoksella, mutta viidenellä luokalla sain luvan ostaa ensimmäisen oman kännykkäni. Se oli suurehko ja käytetty, mutta rakastin sitä. Se sai minut kuulumaan joukkoon, sillä kaikilla muilla tuntui tuohon aikaan jo puhelin laukussa pyörivän.

Kännykkä on helppo kantaa mukana, se ei paina enää mitään ja uusimmissa luureissa on lisänä vaikka minkämoisia tarpeellisia toimintoja. Ihmiset ovat helposti tavoitettavissa ja aina on apu puhelinsoitin päässä. Niinpä, jossain vaiheessa ihmiset havahtuivat todellisuuteen, että on niitäkin hetkiä, jolloin ei halua jatkuvasti olla tavoitettavissa. Silloin tällöin on vapauttavaa jättää kännykkä yöpöydälle ja lähteä asioille niin, ettei kukaan voi toimiasi keskeyttää puhelinsoitolla tai tekstiviestillä. Itse unohtelen puhelimeni äänettömälle milloin minnekin, enkä ole välittömästi vastaamassa yhteydenottoihini. Nykyään kun kaikki ovat aina tavoitettavissa, jonkun tavoittamattomuus on kuitenkin katsottu oikeutetuksi syyksy suuttumiselle. Jos en ole puhelimen tavoitettavissa, olen törkeä, itsekäs, enkä välitä pätkääkään muiden asioista. Hei, minne katosi käsite oma aika?

Lukuloma - ei päivittäisiä ruokatunteja, joiden aikana vaihtaa kuulumisia kavereiden kanssa, ei niitä päivittäisiä sosiaalisia kontakteja. Roikun nykyään luuri korvallani varmaan yhtä paljon kuin luen. Milloin minä soitan, milloin minulle soitetaan. Joku kysyy kommandiittiyhtiöiden verotuksesta, toinen haluaa tarkistaa jonkun matematiikan kaavan. Yhdellä on tarve lieventää kirjoitusstressiä tunnin puhelulla aiheesta "helkkari, kun en ole lukenut", toinen haluaa purkaa sydäntään tunne-elämänsä kiekuroista. Kyllä, puhumista riittää.

Matkapuhelin. Nykyään se on jo niin arkinen laite, ettei elämä ilman sitä tunnu enää mahdolliselta. Vaikka usein kiroankin väärällä hetkellä kilahtanutta tekstiviestin merkkiääntä, en silti armaasta luuristani luopuisi. Sillä silloin kun minä tarvitsen kuuntelevaa korvaa, tai joku tarvitsee minua, haluan olla tavoitettavissa, näyttipä kello sitten vaikka puolta viittä aamulla.