Ollessani viimeksi risteilyllä jätin buffetissa lämpimän pöydän kokonaan väliin. Myöhemmin kuulin, etten ollut hävinnyt mitään. Ruoka oli ollut varsin mitäänsanomatonta ja tiettyjen kalapyöryköiden (vai olivatko ne sittenkin kanaa...) kohdalla ruokailijat saivat kakistella kurkkujaan outojen lihansisäisten yllätysten vuoksi... Loppujen lopuksi olin siis voittanut, kun en ollut edes astunut tuon pöydän ääreen vaan hypännyt alkupaloista suoraan jälkiruokaan.

Katsellessani menneisyyteeni näen monta ihmistä, joiden kanssa en tutustunutkaan paremmin. Moni ystävyyssuhde on jäänyt aloittamatta, eikä ihastuksen liekkiäkään ole aina puhallettu seurusteluksi asti. Monissa tapauksissa tämä ratkaisu onkin näin jälkikäteen tuntunut fiksuimmalta. Se niin mukavalta tuntunut tyyppi muuttui vuosien varrella narkkariksi, vaimonhakkaajaksi tai täysin kylmäksi, tunteettomaksi paskiaiseksi. Enpähän itse joutunut noista kärsimään vaan jätin ne suosiolla yrittämättömyydelläni muiden haitaksi.

Menneisyyteni (kuten varmaan meidän kaikkien muidenkin) on siis täynnä suhteita, joita ei koskaan aloitettu. Aikoinaan halusimme palavasti hypätä mukaan noihin suhteisiin, mutta näin jälkikäteen sen toisen negatiiviset puolet vain alkoivat korostua. Ei siitä kuitenkaan olisi mitään tullut...

Sisälläni elävä optimisti nosti tässä kohtaa päätään ja huikkasi eriävän mielipiteensä. Kokeilematta jättäminen ei ole koskaan oikea tapa löytää aarretta. Jos menneiden vuosien kullankaivajat olisivat jättäneet puron toisensa jälkeen huuhtomatta ajatelle, ettei sieltä kuitenaan kultaa nouse, ei kukaan heistä olisi rikastunut. Jokainen seisovapöytä, joki tai parisuhde ei voi olla täyttä onnistumista, mutta yrittämättä jättäminen nyt ei ainakaan tuo sitä aarretta omalle kohdalle. Loppujen lopuksi jokaisessa suhteessa on ne negatiivisetkin puolensa. Ehkä siitä olisi kuitenkin loppujen lopuksi tullut jotain....