Koko kaupunki hiljeni tänään hetkeksi. Kirkkaansininen taivas peittyi harmaisiin pilviin ja riehakkaan iloisesti paistanut aurinko vaihtui hiljalleen maahan putoileviin lumihiutaleisiin. Asekeleet muuttuivat kevyemmiksi, eikä ilma ollut enää niin raskasta kuin ennen.

Äänet hiljenivät. En kuullut enää kahisevia konseptipapereita enkä laskinten näppäimien naksutusta, niiden laskiessa alustavia pisteitä yhteen. Poissa olivat rehtorin kannustuspuheet Laudaturien tavoittelusta samoin kuin opiskelijoiden riemunkiljaisut tai turhautumisen parahdukset tulosten äärellä. Myös pitkät keskustelut parisuhteista hiljenivät, toisten murheiden puiminen unohtui, eivätkä omat surut tuntuneet enää kovin suurilta.

Koko kaupunki hiljeni tänään hetkeksi. Tai ehkä se olikin mieleni joka hiljeni ja rauhoittui.