Nuorempana sain joululahjaksi ihanan vaaleanpunaisen pehmopupun. Se oli rakkain leluni ja nukkui joka yö kainalossani. Pupuni, Nöpö nimeltään, suojeli minua yön möröiltä ja toi tuttua turvallisuutta vieraisiinkin nukkumapaikkoihin. Nöpön tuttu tuoksu ja pehmeä turkki pysyivät samoina yöstä toiseen, unesta seuraavaan.

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tuuliajolla, ilman minkäänlaista kiinteää asiaa, johon takertua. Ennen koulu, perhe, koti, ystävät ja harrastukset sitoivat minut lujasti vankkaan rantakallioon, jossa oli turvallista olla. Nyt mikään ei ole kuitenkaan enää pysyvää. En käy enää koulussa, eikä ensi syksyn tilanteesta osaa vielä tässä vaiheessa sanoa mitään. Perheeni jää Hämeenlinnaan, kun itse (toivottavasti) muutan toiselle paikalle opiskelemaan. Nykyiset ystävät pysyvät niminä Facebookin kaverilistassa ja ääninä puhelinlinjan toisessa päässä, fyysinen välimatka kasvaa ja jokainen alkaa kerätä uutta kevriporukkaa ympärilleen omalla tahollaan. Harrastukseni - no nämä nykyiset loppuvat tähän kevääseen.

Ihminen tarvitsee elämäänsä kiinteitä, muuttumattomia asioita. Muuttolinnut suunnistavat matkoillaan kiintopisteiden avulla, turvallisten ja tuttujen. Samanlaisia kiintopisteitä etsii jokainen ihminen, jatkuvasti muuttuvassa maailmassa sitä tarvitsee niitä tiettyjä asioita, jotka pysyvät samoina. Ihminen tarvitsee merkityksen tekemisilleen, jonkinlaista ohjausta elämälleen. Muiden lähtiessä aamulla töihin ja kouluun jään itse pyörimään autioon taloon ilman sen kummempaa tekemistä. Ei kovin päämääräistä, eihän?

Takerruttava on siihen, mitä tarjolla on. Tarraudumme mihin vain, mikä estäisi meitä hukkumasta elämän tarkoituksettomuuteen. Se jokin saattaa olla tuhoontuomittu parisuhde tai onnellisuuden timantein koristelu kihlasormus. Se saattaa olla opiskelupaikka tai läheinen ystävyyssuhde. Se saattaa olla jopa niinkin typerä asia kuin tyhjänpäiväinen saippuasarja. Helpostihan tuollaisen tuomitsee, mutta loppujen lopuksi, keitä me olemme toisiamme tuomitsemaan? Hädän hetkellä me itseki tartumme säälittävimpäänkin asiaan, joka pleastaisi meidät maailman kumisevalta tyhjyydeltä.