Jokainen varmasti muistaa elokuvien fakiirit, jotka taiteleivat kuumilla hiilillä ja nukkuvat piikkimatoilla. Jokainen luultavasti pystyy palauttamaan mieleensä myös ne filmien typerät sankarit, jotka koettavat perässä kivuliaita temppuja. Mikä usuttaa nämä fiktiiviset hahmot tuotttamaan itsellee tarpeetonta tuskaa? Entä syyllistymmekö me tosielämässäkin tällaiseen typerään uhkarohkeuteen.

Minulla on mielessäni muutama ihminen, joiden näkemistä en kovin innolla odota - päinvastoin. Joidenkin ihmisten kohtaaminen saattaa muodostua äkkiä arvaamatta kiusalliseksi tilanteeksi, jonka haluaisi välttää keinolla millä hyvänsä. Jostain kummallisesta syystä sitä tulee kuitenkin hakeuduttua tilanteisiin, joissa nämä tietyt ihmisetkin liikkuvat. Olenko minäkin kuin nuo elokuvien typerykset, aiheutan itselleni tarpeetonta harmia?

Ehkäpä meihin on sisäänrakennettu halua hakeutua tuskallisiin tilanteisiin. Kokemusten sanotaan opettava, ehkä pyrimme kurjuuden kautta saavuttamaan valaistumisen. Sillä kyllähän sitä lapsena joskus tuli pakkasella laitettua kieli kiinni rautatankoon, vaikka sen tiesi sattuvan.