Päädyimme eräänä hulvattomana lauantai-iltana puhumaan kaveriporukalla ystävyyssuhteista - nykyisistä ja entisistä. Loppujen lopuksi päätyvivät sukupuolet jälleen vastakkain, kun kaksilahkeisten ystäviemme kasvoille kohosi hämmästyksen täyttämäilme: Voivatko ystävyyssuhteet päättyä riitaisesti, mutta jatkua edelleen jonkintasoisena on-off -vääntönä? Voiko rikkoutuneita ihmissuhteita puida vielä vuosienkin päästä ja kaivata entiseen?

Keskusteluun osallistuneet miehet kertoivat jakavansa ihmiset karkeasti kolmeen ryhmään: kavereihin, tuttuihin ja tuntemattomiin. Helppoa kuin työttömäksi jääminen. Ei vuosien soutamista ja huopaamista astetta hankalampien kavereiden kanssa, ei verisiä loukkaantumisia ja väärinymmärtämisiä. Joko sitä ollaan kavereita tai sitten ei. Ja yleensä kaikkien kanssa tullaan toimeen ainakin oluttuopin voimalla.

Ehkäpä tällä paljon ajatuksissani pyörivälle komeammalle sukupuolelle on tyypillistä varsin mustavalkoinen ajattelu. Miesten ajattelutavan muistuttaessa viime vuosisadan mustavalkoisia televisioita, pauhaa naisen pään sisällä jatkuvasti uusinta uutta edustava plasma-tv.

Oli kyse sitten ystävistä tai rakkaudesta, miehet haluavat ratkaista asian yksinkertaisesti: rastia vaan lomakkeen kyllä tai ei -sarakkeisiin. Joko sitä ollaan ystäviä tai ei. Joko seurustellaan tai ei. Miehet, minne ovat kadonneet ajattelunne moninaiset sävyt? Tunne-elämä ei ole monivalintatehtävä, tärkeisiin kysymyksiin täytyy vastata esseemuodossa pitkän kaavan mukaan.