Jokainen taitaa odottaa ensimmäistä kertaansa jännityksen sekaisella innolla. Toiselle tuo maaginen ensimmäinen kerta ei ole sen kummempi juttu, toinen taasen haluaa valmistautua siihen huolella ja tehdä hetkestä erityisen. Oli miten ole, ensimmäinen kerta jää yleensä mieleen ikuisiksi ajoiksi ja tuohon muistoon on mukava tulevina vuosinakin palata. Minun ensimmäinen kertani oli eilen. Ja toissapäivänä. Sunnuntaina ensimmäisiä kertoja taisi olla ainakin kolme.

Uuteen kaupunkiin muuttamisessa on se hieno juttu, että sitä muuttaa uuteen kaupunkiin. Vanhassa kotikaupungissa jokaiseen kadunkulmaan ja kauppaan liittyy joku muisto, mutta uudessa kaupungissa voit haahuilla keskustan katuja tietämättä edes kunnolla missä milloinkin olet. Kirjastokortin hakeminen ja ensimmäisten kirjojen lainaus on kuin suurimmastakin seikkailuromaanista, eikä mikään piristä maanantaipäivää niin kuin kotipaikkakunnan maakuntalehden lukeminen vieraiden lehtien keskellä.

Nämä ensimmäiset kerrat tuppaavat tulemaan eteen varsin yllättäen. Kävelet kadulla ja hups, huomaat käyneesi ensimmäistä kertaa ruokaostoksilla lähikaupassasi. Illalla tulet kotiin ja ohhoh, olet kokannut ensimmäistä kertaa uusilla keittiövälineilläsi. Pakko tunnustaa, että tämä tyttö hymyili aika pitkään eräänä iltana kun näki joukon nuoria skeittaamassa kapoan takapihalla. Joukon jyväskyläläisiä nuoria. Miten kaikki onkaan täällä niin uutta ja ihmeellistä?

Kyllähän se tiedetään, että tätä seikkailua eletään vain hetki ja sitten kaikki tasoittuu taas normaaliin arkeen. Lähikauppa on enää lähikauppa, ei suinkaan entisaikojen keitaiden tapainen ihmemaa. Tiskaaminen ja siivoaminen muuttuu tylsäksi pakertamiseksi, eikä lenkkipolkukaan enää tarjoa niimn jännittäviä hetkiä, että kameran jaksaisi kaivaa esille.

Mutta mikäs tässä, arkea odotellessa. Tänään on jälleen ensimmäinen kertani. Ensimmäinen kerta yliopistolla, yliopisto-opiskelijana. Hittoon arki, seikkaillaan vielä niin kauan kuin tätä kestää.