Vedin jalkaani punaiset tennarit luennolle lähtiessä. Kukaan ei voi olla surullinen punaisissa tennareissa kulkein, ajattelin. Voi kuinka väärässä voi ihminen ollakaan.

Juuri tänään on Jyväskylä päättänyt kääntää selkänsä minulle lopullisesti. Eilen illalla sääennusteista bongattu lumimyräkkä ei tänne ehtinytkään, joten turhaan starttasi auto eilen illalla parkkipaikalta kohti etelää vieden kesärenkailla vielä ajelevan torstai-illan viihdyttäjäni pois. Hauskaksi suunnitellut vapaatunnit muuttuivat äkkiä tyhjiksi ja tylsiksi kuin edellisaamuinen kaurapuro.

Tänään ei mikään onnistunut niin kuin etelässä kotikaupungissani. Bussikorttia ostaessani suloiset kasvot geeniarvonnassa voittanut poika kertoi minulle, etten saa kortista opiskelija-alennusta, paperini kun majailevat toistaiseksi vielä etelässä sairaanhoidollisista syistä. Samainen poika veloitti myös tunteettomasti opiskelijan tililtä muovikortin hinnan sanomatta siitä etukäteen. Selkäni takana ihmiset viikonloppukassiensa kanssa nousivat junaan. Kuinka olisinkaan halunnut liittyä tuohon joukkoon iloiseen?

Jyväskyän kirjasto ei ole mitään Hämeenlinnan vastaavaan verrattuna. Kirjat on järjestetty kummallisesti muka aakkosjärjestykseen mutta kuitenkin nurinkurin. Ja kuka tahvo päätti sekoittaa kaikki romanttiset, siirappia ja toffeeta tihkuvat kirjat tavallisten romaanien joukkoon - miten nyt löydän nopeasti tyydytystä kirjalliseen romantiikan nälkääni? Ja kun nyt kerran aloitettin, niin Jyväskylän kirjastokortti on paljon rumempi kuin Hämeenlinnan kortti. Siitäs sait.

Tänään tielleni pyrkivät ääliömäisimmät pyöräilijät ja kaupan hyllyjen välissä yllättäen pysähtelevät keski-ikäiset pariskunnat, jotka olisivta sittenkin voineet ottaa vielä yhden purkin sitä hyvää tomaattimurskaa. Leipomani muffinssit ottivat liikaa väriä pintaansa (ja hei, minä en ikinä polta leivonnaisia!) eikä ruoka enää maittanutkaan, kun olin saanut sen valmiiksi lautaselle asti. Kaiken lisäksi olen vihainen äidilleni. Kun olin pieni, hän sanoi liiallisesta takinan syömisestä tulevan huono olo. Hän oli oikeassa. Mälsää.

Kahden kaupungin välillä eläminen on vaikeaa. Baarissa remutessani kaipaan hiljaista koti-iltaa kokkailun ja elokuvien parissa, mutta kun taas ilta on rauhoitettu vaan olemiseen, kaipaan kaupungin humuun. Kaikki on niin ihanaa, että mikään ei koskaan kelpaa.

Ehkäpä elämäni onkin nyt niin täydellistä, että on pakko puolustusmekanismina laittaa edes hiukan jarruja päälle...