Ala-asteen pihalla kesken hurjaa hyppynaruturnausta kuiskataan kaverin korvaan luokan söpöimmän pojan nimi. Yläkoulun aulassa jaksetaan jauhaa päivästä toiseen kuinka Esan paita on taas erityisen söötti ja Jaskan farkut aika kuumat. Lukiot, yliopistot, työpaikan kahvihuoneet - siellä missä on naisia, luulisi olevan puhetta myös siitä kaikkein kiinnostavimmasta: pojista.

Saavuttaessani pian huikean 21-vuoden iän, voin laskella käyttäneeni pojista puhumiseen lukuisia tunteja, varmasti vuosia elämästäni. Ei se ole väärin, ei. Ihastus jaksaa puhuttaa ja mitä tyttö nyt enemmän kaipaisikaan kuin uljaan sankarinsa rakkautta. Tytöille riittää puhuttavaa pojista ikään katsomatta. Yksi pohtii, miten pitkään jatkuneen säädön saisi taltutettua siistiksi suhteeksi, toinen taas miettii, missä se tosirakkaus viipyy.

Tarve puhua pojista ei katoa silloinkaan, kun poika on napattu nätisti ihan Facebookinkin mukaan parisuteeseen. Haikailut ovat mennyttä elämää ja nyt voidaan siirtyä ihanaan, hattaraiseen ja ehkä hiukan ällömakeaan rupatteluun, mikä siinä tietyssä pojassa on nyt niin upeaa. Kysellään toisilta tytöiltä, kannetaanko heille kukkia, katetaanko kynttiläillallisia vai löytyykö tyynyn alta yllätyspaketteja. Mikään ei nosta hymyä huulille kuin rakkaudesta puhuminen toisen rakkauden löytäneen tytön kanssa.

Jostain kumman syystä viime aikojen keskustelut ovat rajoittuneet soluasunnon siivottomuuteen, halpoihin ruokaresepteihin, kurssiarvosteluihin ja Tuksun häihin. Miksei kukaan enää puhu pojista? Nyt kunnon girl talkia peliin - anyone?