Olen usein miettinyt, millaisen kuvan uudet ihmiset minusta saavat. Yhtenä päivänä painan suu sanoja sarjatulena tykittäen kun taas toisena päivänä haluaisin livahtaa sosiaalisten ympyröiden ulkopuolelle omaan sänkyyn haaveilemaan erilaisesta päivästä. Kuinka erilaisen kuvan ihmiset tosistaan saavat ja ihan vaan sattuman kaupan kautta. Pari huonosti sujunutta ensikohtaamista, niin olet leimattu ylimieliseksi, itsekkääksi, laiskaksi, tylsäksi ja mitä näitä nyt on. Toisaalta ihminen on niin monimuotoinen olento, että kunnon kokonaiskuvaa ei voi edes saada menemättä lähelle ja olemalla kiinnostunut toisesta.

Minä olen viidettä seitsenkautistani aloittava hämäläistyttö. Opinnot kuljettivat minut elokuun lopulla Jyväskylään, mutta jo kolmen päivän päästä pakkaan elämäni laatikkoihin ja reissaan romuineni takaisin kotipaikkakunnalleni kesätöiden perässä. Opiskelen unelma-alaani, mistä olen hyvin kiitollinen. On onni, kun on tiennyt jo vuosia, mitä sitä isona haluaisi tehdä.

Olen parisuhteen itkuherkempi osapuoli (epäreilu piirre toista kohtaan muuten...) ja Spotifyni kuunnelluin soittolista tottelee nimeä Love. Hyvä elokuva kertoo kauniin rakkaustarinan ja ehkä vähän itkettää, muttei missään tapauksessa näytä esimerkiksi televisiosta ulos kömpiviä tyttöjä tai muita pelottavuuksia.

Pidän pyykkäämisestä sekä silittämisestä television ääressä, kokkaamisesta ja leipomisesta. Tiskaaminenkin on joskus kivaa, mutten pistäisi vastaan, jos minun ei enää koksaan tarvitsisi imuroida, pestä vessaa/suihkua tai järjestellä tavaroita paikalleen. Rakastan leikkokukkia ja tälläkin hetkellä vilkuilen jatkuvasti shampanja-pulloon laitettuja ruusuja. Tapoin abivuonnani ikkunalautani kasviarmeijan kuivuuteen, mutta ajattelin kokeilla ensi syksynä uudelleen, josko kasteluinnostukseni olisi palannut.

Pidän käsitöistä ja askartelusta, mutta yleensä suunnittelen niitä enemmän kuin varsinaisesti toteutan. Laulan jatkuvasti, tällä hetkellä itsekseni tai itseriimittelemiä lauluja poikaystävälleni, mutta olisi taas ihanaa päästä laulamaan ihan kunnolla. Matkustaminen on intohimoni ja siihen satsataan. Mieluummin tuhlaan pennoseni uuden kaupungin tutkimiseen kuin muutamiin kenkiin tai ravintolaillallisiin (vaikka molemmista toki pidänkin).

Puhun puhelimessa aivan liikaa ja ystävät ovat minulle toinen perhe. Ongelmaksi vain on muodostunut ajan jakaminen kaikkien rakkaitteni välille tasaisesti - joku tuntuu aina pettyvän.

Pidän jäätelöstä, ranskalaisista ja rakastan pientä kummityttöäni, mutten voi sietää kokolihakastiketta tai likaista keittiötä. Pidän vähän liikaa pitsasta ja vähän liian vähän aamulenkeistä. Jos saisin itse päättää, aloittaisin päiväni iloisella ulkona kirmailulla säässä kuin säässä ja uhraisin tunnin iltaisista tv-sessioistani kuntosalin matolla äherrettäviin vatsalihasliikkeisiin. Aion joskus juosta maratonin, mutta sinne nyt on vielä aikaa.

Tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin, mutta yhtä ihmistä ei voi puristaa yhteen blogipostaukseen. Tällä kertaa jätän siis kertomatta pohjattoman vihani VR:n myöhästelyjä kohtaan ja rakkauteni kesäisen metsänän tuoksuun. Mutta tällainen olen siis minä. Tai ainakin pieni murunen minusta juuri tänä päivänä.