Jos satuit lukemaan viimeisintä Helsingin Sanomien Nyt-liitettä tarkasti, saatoit nähdä jutun Ganes-elokuvan loppukohtauksen kuvauksista. Etualalla oli ruutupaitainen tyttö liimautuneena Kissen eli Olavi Uusivirran jalkaan. Se tyttö olin minä. Kyllä, olin taas Ganesin kuvauksissa. Ensimmäisen kerran olin siellä syksyllä ja nyt sain tilaisuuden livahtaa sinne uudelleen kaverini kanssa (hänenkin otsahiuksensa näkyivät pääni takaa).

On se hieno tunne kun löytää jotain josta todella nauttii. Minulle se on elokuvanteossa osallisena oleminen. Jaksan tehdä saman kohtauksen uudestaan ja uudestaan, eivätkä edes pppitkät ja raskaat työpäivät uuvuta minua. Toinen asia, josta nautin suunnattomasti on pianon soitto paikallisen seurakunntatalon kirkkosalissa. Sävelet kaikuvat tyhjässä salissa ja soitto kuulostaa hyvältä.

Kannattaa etsiä asia, josta nauttii, sillä se piristää arkea huomattavasti. Raskas koeviikkokin sujuu mukavasti kuvauksia muistellen.

377372.jpg

Tässä vielä pikkuinen muisto kuvauksista. Siinähän me olemme, minä ja Olavi. Kitos sille tytölle, joka kuvan otti ja minuulel lähetti. (Ja jos sitä mietit, en normaalisti pidä tuollaisia vaateita, enkä ole muutenkaan tuon näköinen. Kuva vain valehtelee.)