Tarhassa pojan kädestä otettiin väkisin hiekkalapio ja siisti rivi hiekkakakkuja tallattiin ilkeän naurun säestämänä. Tarhantätä ei kuitenkaan kuullut tai nähnyt pienen pojan itkua.

Ala-asteella pojan pipo täytettiin lumella ja poika paiskattiin kinokseen. Välituntivalvojat juttelivat juuri keskenään, ei ollut aikaa.

Yläasteella vanhemmat pojat sitoivat pojan nippusiteillä naulakkoon. Koulukuraattori oli tavattavissa vasta seuraavassa kuussa.

Lukiossa poika ei enää puhunut.

Poika pyysi asetta ja sai sen. Liian monta ihmistä kuoli. Läheisensä menettäneet vuodattavat kyyneleitään, kuuleehan joku sen?

Nyt ovat hereillä tarhantäti, välituntivalvoja ja koulukuraattori; he miettivät tuota poikaa. Muistoihinsa vaipuneina he kuitenkaan eivät huomaa seuraavaa poikaa, joka ei puhu.