Lapsena pelkäsin koiria ja pimeää. Koirista pahimpia olivat haukkuvat ja hyppivät, mahdollisesti suuretkin yksilöt. Pelkoni taisi syntyä neljäntenä ikävuotenani, jolloin sukulaismiehen koira innoissaan hyökkäsi kimppuuni repien juhlamekkoni riekaleiksi. Myöhemmin samana vuonna karhu tappoi koiran. Mielestäni koira oli sen ansainnut.

Pimeässä pelkäsin niitä otuksia, jotka kätkeytyivät pimeyden verhon taakse. Kuulin aina iltaisin Prinsessa Ruususesta tutun Pahattaren äänen korvissani ja olin vakuuttunut, että sänkyni alla majaili vähintään tusinan verran erilaisia henkiolentoja. Pimeät metsät kuhisivat peikkoja ja hylätyissä taloissa valtaa pitivät kummituksen. Noissa lapsuuden kuvitelmissa helpottaavaa näin jälkikäteen sanottuna oli kuitenkin se, että kun valo pyyhki pimeyden pois tieltään, olivat kaikki pelottavat hahmot tiessään.

Kun ihminen kasvaa, muuttuvat hänen pelkonsa paljon vähemmän konkreettisiksi. Toki joku pelkää korkeita paikkoja taikka karvaisia hämähäkkejä koko elämänsä ajan, mutta suurin osa listaa pelkoihinsa paljon monikäsitteisempiä asioita. Pelkäämme läheistemme kuolemaa, liian suurta pankkilainaa, avioeroa, kuolemaa, sairauksia, ilmastonmuutosta, yksin jäämistä.

Toisin kuin lapsena, nämä pelkomme eivät kuitenkaan katoa yölamoun lohdulliseen kajoon tai äidin rauhoittelevaan ääneen. Ei, vanhempana mielemme kummitukset saattavat kävellä meitä vastaan keskellä kirkasta päivää. Koko maailma ympärillämme kummittelee. Näemme aaveita televisiossa, sanomalehden sivuilla, uutistenlukijan silmissä, kahvilajonossa, aamuhämärässä koulureitillämme ja ruuhkabussissa. Emme ole milloinkaan turvassa, vaan kummitus saattaa lipua ohitsemme milloin vain. Näemme sen ehkä vain sekuntien ajan, emmekä jälkenpäin ole edes varmoja, oliko se siinä.

Lapsena vaihdoin ovelasti toiselle puolelle katua koiranulkoiluttajan kävellessä vastaan. Iltaisin taas sukelsin nopeasti peittoni alle piiloon, turalliseen majaan pois pimeyden asukkien kynsistä. Mutta nyt, melkein 19-vuotiaana eivät kadun ylittäminen tai peiton alle kätkeytyminen enää auta. Koko kaupunki kummittelee, eikä kummituksiaan voi paeta minnekään.