Kuten olen jo monesti teille todennut rakkaat lukijat, yritämme löytää elämistämme satujen kaltaisia tapahtumia ja onnellisia loppuja. Useasti olen sanonut myös sen, että tuo etsintä on täysin turhaa ja toivotonta. Prinssi Rohkea ei ratsasta keskelle kurjaa koeviikkoa, nosta sinua ratsunsa selkään ja kiidätä pois. Matematiikan kirja ei muutu unelmien prinssiksi vaikka sitä kuinka suukottelisit (ja jos niin teet niin ÄLÄ kerro sitä minulle!). Rikkinäisestä lyijytäyte kynästä ei ilmesty toiveita toteuttavaa henkeä, vaikka sitä kuinka rämpläisit. Kaikesta tästä huolimatta uusimmissa pohdinnoissani olen tullut siihen tulokseen, että onnellisten loppujen löytäminen satukirjojen ulkopuolelta voisi sittenkin olla mahdollista.

Prinssi suuteli Lumikkia, he ratsastivat kohti linnaa ja... silloin ruutuun läjähtää THE END teksti tai satukirjan viimeinen lehti kääntyy luettuna syrjään. Mutta voimmeko olla varmoja, että he elivät yhdessä elämänsä loppuun asti? Ehkä Lumikki kaapattiin matkalla. Entäs Ruusunen sitten. Sadan vuoden unet ja sitten pitäisi elää yhdessä tämän uuden ajan miehen kanssa. Miltä sinusta tuntuisi elää miehen/naisen kanssa, joka olisi vedellyt hirsiä ohi Suomen itsenäistymisen? Kuka tahansa tuollaisista päiväunista menisi sekaisin, Ruusunen taisikin viettää elämänsä lääkehöyryissä mielisairaalassa loppuun asti. Kuka sanoo, että takaisin komeaksi prinssiksi muutettu Hirviö oli uskollinen Bellelle? Missä lukee, että Tuhkimo sopeutui elämään prinssinsä kanssa, eikä alkanut jäkättäväksi vaimoksi, joka ei siedä tahran tahraa lattialla aiheuttaen näin parin eron?

Elämä ei koskaan ole sen pituinen se ennen kuolemaa. Täydellisen onnellisesta kohtauksesta siirrytään väkisinkin ajallaan surua ja tuskaa aiheuttavaa kohtaan ja näin onnellisen lopun ehdokas unohtuu. Onhan minullakin ollut noita onnellisia loppuja. Pääsin erään Ylen sarjan koekuvauksiin. Leikin onnellisena ystävieni kanssa ala-asteikäisenä. Kiersin kuoron kanssa Eurooppaa. Puhumattakaan kaikista ihastumisistani ja unelmistani! Kuitenkin nämä onnelliset tapahtumat eivät olleetkaan loppuja, vaan tapahtumat jatkuivat. En päässyt näyttelemään kyseiseen sarjaan, vanhenin ohi leikki-iän, matkat loppuvat aikanaan, ihastumiset eivät olleet molemminpuolisia. Jos tarina ei olisi jatkunut, olisi minulla ollut onnellisia loppuja vaikka kuinka paljon. Kuitenkin tuo satukirja olisi silloin jäänyt varsin lyhyeksi, sillä minulla on aikaa kirjoittaa tarinaani vielä vuosikymmeniä.

Ei kannata siis heittää kirvestä kaivoon, vaikka satujen onnellisuutta ei tuntuisi elämästä löytyvän. Kyllä sitä löytyy, uskokaa pois. Ja sen, saammeko me lopulta onnellisen loppumme, selviää vasta silloin, kun satukirjamme viimeinen lehti on päättymäisillään.