Ihmisen elämää varten on vuosisatojen mittaan muovattu tietty kaava, jota oletetaan noudattavan ainakin pääpiirteittäin. Ensiksi pitää kasvattaa paikalleen kaikki raajat äitinsä kohdussa, sitten syntyä ja rääkäistä ensimmäisen kerran. Tulevien vuosien aikana täytyy oppia kävelemään, puhumaan ja ajamaan pyörällä sekä hallita joukko muita tärkeitä ja vähemmän tärkeitä taitoja. Sitten alkaakin koulu, jossa menestyminen olisi tietenkin suotavaa. Ripari (ainakin suurimmalla osalla suomalaisista) ja sitten lukioon tai ammattikouluun. Opiskelut loppuun, työpaikkaan ja perhettä perustamaan. Siinä sitten körötellään hiljakseen kohti eläkevuosia ja omaa hautakumpua. Tässä kohden laitetaan kaavan perään = -merkki, jonka jälkeen kirjoitetaan vielä ELÄMÄ.

Vaikka enää tuota kaavaa ei tarvitse orjallisesti noudattaa, ja erilaisetkin elämänratkaisut ovat hyviä, tunnen hiljalleen siirtyväni kaavan seuraavaan tekijään. Koulurupeama alkaa lähestyä loppuaan pikku hiljaa, enkä asu kotonakaan kuin enää vuodenpäivät. Pian sukulaiset eivät enää kyselekään onko jotain poikaa kuvioissa, vaan alkaa hienovarainen tenttaaminen sen elämänkumppanin löytymisestä ja häiden ajankohdasta. No, ehkä ei ihan vielä, mutta lähivuosina sukulaiseni tuntien.

Järkyttävintä on huomata se, että olen itsekin jo valmis tähän muutokseen. Asiat ja harrastukset, jotka olivat muutama vuosi sitten minulle elintärkeitä ovat menettäneet arvonsa. Vastuuunottaminen ja työelämään suuntautuminen tuntuvat jo läheisiltä asioilta. Oma asunto ja minä hoitamassa aivan itse omia asioitani: ei vallan mahdoton ajatus.

Kaikista parhaiten tämä hyppy kohti tulevaa on konkretisoitunut lapsissa. Eräs vanha luokkakaverini sai kuukausi sitten lapsen, mikä oli oikeastaan aika ravisteleva kokemus itselleni. Sellainen pieni tuhisija elämääni tuntuu vielä kaukaiselta, mutta toisaalta ei aivan mahdottomalta asialta. Rannalla katselin leikkiviä lapsia ja mietin, että tuollaisia minulla joskus itsellänikin on. Niin se elämä vaan kulkee pelottavaa vauhtia eteenpäin.

Ja kaiken lisäksi olen kohta virallisesti täti-vaiheessa. Kummityttöni tai -poikani pitäisi putkahtaa maailmaan lauantain tienoilla!