Tililtä tuntuu katoavan rahaa kuin itsestään samalla kun vaatekkaappi täytyy ääriään myöten uusista vaatteista ja kenkäpareista. Pöydän laatikot pursuavat meikeistä ja hiusklipsuista, joiden olemassaolon muistat vain hetkittäin. Etsit muotilehdistä uutta tuoreempaa hiustyyliä samalla kun jynssäät hampaitasi valkoisiksi pakkomieleteisyyden voimalla. Kuvittelet viereesi rakastavan poika/tyttöystävän, joka kohottaisi itsetuntoasi satunnaisilla kohteliaisuuksilla.

Teemme varsin paljon asioita parantaaksemme ulkonäköämme. Vietämme päivttäin aikaa peilin edessä vaakuutellen itsellemme, että olemme ihan hyvännäköisiä, emme liian lihavia emmekä taas toisaalta liian luisevia. Kysyttäessä vakuutamme empimättä omistavamme terveen itsetunnon, olemme sinut itsemme kanssa sata prosenttisesi. Voisiko kuitenkin olla, että yritämme kätkeä uusien vaatteiden ja hohtavan hymyn taakse asioita, joita emme halua edes itsellemme näyttää?

Valintojemme ja tekojemme takana on useamminkin kuin luulemme tarve näyttää olevansa jotain. Yritämme todistella sekä muille että itsellemme, että olemme oikeasti arvokkaita, kauniita ja rakastettavia. Huomaamme kuitenkin pian, ettei materia korvaa oikeaa rakkautta. Jotkut päätyvät metsästämään rakkautta, toiset yrittävät kaksin verroin kovemmin turruttaa yksinäisyyttään korvikkeisiin.

Ei, en ole noussut ahkerasti kannattamani elämänfilosofiaa (rakkaus) vastaan, kyllä minä edelleenkin uskon puhtaaseen ja aitoon rakkauteen. Mutta kuitenkin myös rakkaudessa on hitunen sitä pyrkimystä tulla hyväksytyksi, halua saada tunnustusta.

Säälittävä on tämä ihmisten laji.