Lauantai-iltana makoilin laiturilla ja katselin kirkasta tähtitaivasta. Koko kauneuden kruunasi kuu, joka hohti kellertävää valoaan, vaikkei aivan täysi ollutkaan. Katselin kuuta, ja mietin, että se epätäydellisyydessäkin on valtavan kaunis ja lumoava. Vain hetken aikaa se on täydellinen ympyrä, ennen kuin alkaa taas pienentyä ja kasvaa jälleen.

Ystävyys on elämän kantava voima. Se on usein kestävämpi kuin rakkaus, pitkäikäisempi kuin teinivuosien seikkailut. Ystävyys on kuin harvinainen hedelmä, sitä pitää huolella vaalia ja rakkaudella hoitaa. Ja kun tuosta hedelmästä huolen pitää, maksaa se vaivan monin verroin takaisin. Ilman ystäviä alekirjoittanutkin makaisi varmaan arkussa hautuumaalla tämän kirjoitteluni sijaan. Parempi näin, eikös?

Oikean ystävän tunnistaa kun sellaisen saa. Jokainen ystävyyssuhde on erilainen, toiset kestävät koko eliniän, toiset ovat sopivia vain tietylle hetkelle elämästä. Ystävän kanssa voit nauraa aina kun naurattaa, yhdessä on aina hauskempaa. Jos olet allapäin, tietää ystäväsi juuri oikeat sanat, juuri oikeat eleet. Jos haluat olla vain hiljaa, ei jokaista hetkeä tarvitse täyttää puheella. Ystävä tarjoaa olkapäätä, jota vasten voit nyyhkyttää kaikki maailman kurjuudet. Vuorostasi sinä annat ystäväsi kastella paitasi kyyneleillään kun hän sitä tarvitsee. Ystävä tietää mitä ajattelet, vaikket mitään ääneen sanoisi. Hän osaa toimia kuuntelevana korvana ja luottaa myös omat salaisuutesi sinulle. Ystävyys on monipuolinen, vaihteleva ja täynnä käänteitä.

Kuin tuo lauantainen kuu, me ihmiset olemme vajavaisia, epätäydellisiä. Olemme kauniita ja ihania, mutta ystäviemme avulla pystymme täydentämään puuttuvat palamme ja yhdessä muodostamme täydellisen täysikuun. Ystävä, minä olen aina siellä missä tarvitset minua. Olen aina rinnallasi, en hylkää sinua. Vuodet vaihtuvat, rakkaudet kuihtuvat, mutta meidän välillämme ei mikään koskaan kuole vaan puhkeaa täyteen kukkaan yhä uudelleen ja uudelleen.